Kymmenettä kertaa vietetty Nukketeatterijuhla TIP-Fest juhlisti koko taiteenalan nykytilaa – unohtamatta lähihistoriaa sekä tulevaisuutta

Kymmenettä kertaa vietetty Nukketeatterijuhla TIP-Fest juhlisti koko taiteenalan nykytilaa – unohtamatta lähihistoriaa sekä tulevaisuutta

TIP-Festiä vietettiin juhlavissa tunnelmissa, kun tapahtuma vietti 10-vuotista elinkaartaan ja koko ammattimaisen nukketeatteritaiteen kasvua ja kehitystä Suomessa. Miltei jokainen festivaalin esityksistä oli loppuunmyyty ja festivaalia oli viettämässä yli 2000 nukketeatterin ystävää. Lisäksi erityistä kiitosta keräsi Vanhalla Viinatehtaalla keskiviikosta sunnuntaihin esillä ollut Merja Pöyhösen ja Nanna Mäkisen koordinoima juhlanäyttely, joka esitteli kaikessa runsaudessaankin vain murto-osan yli kymmenen vuoden aikana eri esityksissä nähdyistä nukeista.

Suomen nuori nukketeatterikenttä on kasvanut ja juurruttanut asemansa monisuuntaista yhteistyötä sekä monipuolista taiteellista ilmaisua tekevien taiteilijoiden voimalla. Festivaalilla koetut teokset hyödynsivätkin monipuolisesti nykynukketeatterin tekniikoita esimerkiksi paperiteatterin, varjoteatterin, hybridi- ja käsinukkien, esine- ja nukkemanipulaation sekä visuaalisen teatterin muodossa. Festivaalin ohjelmistossa nähtiin esityksiä niin aikuisille, lapsille kuin vauvoillekin. Tapahtumassa nähtiin jouluun asti Turun Kaupunginteatterissa jatkavan, kehutun Nälkä-esityksen ensi-ilta sekä useita kansainvälisten tuotantojen Suomen ensi-iltoja.

TIP-Fest suuntaa katseen kohti tulevaisuutta

Vuodesta 2020 lähtien TIP-Fest siirtyy kokonaan Aura of Puppets -verkoston tuotantovastuun alle alkuperäisen järjestäjän TIP-Connection ry:n toiminnan sulautuessa  kokonaan Aura of Puppetsin toimintaan. Festivaalin ydinajatus tulee säilymään vahvana, mutta myös uusia suuntia on luvassa. ”Kymmenen vuoden jälkeen meillä on kenttänä tarve katsoa entistä vahvemmin myös tulevaan”, toteaa yksi festivaalin taiteellisista johtajista ja perustajista, nukketeatteritaiteilija Roosa Halme.

Festivaali tähtää jatkossa entistäkin pitkäjänteisempään visiointiin sekä laajempiin tuotantokaariin. Lähivuosien suunnitelmat ulottuvat jo vuoteen 2022. Tällöin TIP-Fest tulee olemaan kantaesitysfestivaali, jonka tarkoitus on luoda ensi-iltapuitteet usealle kotimaiselle, kansainväliseen levitykseen soveltuvalle esitykselle. Ensimmäinen esityshaku kohti vuotta 2022 käynnistyy jo loppuvuoden aikana. Seuraava tapahtuma, vuoden 2020 TIP-Fest, nähdään tuttuun tapaan marraskuun alussa 4.-8.11.2020.