Ohjaaja, esiintyjä, nukenrakentaja, koreografi, muusikko (kitara ja laulu)
Anna Nekrassova on nukketeatteritaiteilija, joka valmistui vuonna 2014 Turun Taideakatemiasta nukketeatterilinjalta ja joka on siitä lähtien toiminut aktiivisena nukketeatterintekijänä Turun ammattikentällä. Nekrassova syntyi itänaapuriin, silloiseen Leningradiin, näyttelijäperheeseen. Palo tehdä teatteria on siis peritty suoraan vanhempien verestä, vaikka juuri nukketeatterin pariin hän eksyikin puolivahingossa, mistä hän on loputtoman kiitollinen. Suomeen Nekrassovan pehe muutti hänen ollessaan yksivuotias, ja vaikka hän on koko ikänsä asunut Suomessa, hänessä sekoittuu vahvasti kaksi kulttuuria. Hän on yhdistelmä slaavilaista herkkyyttä, venäläistä temperamenttia sekä suomalaista sisua.
Nekrassova nukettaa, rakentaa nukkeja, ohjaa, näyttelee, laulaa, tanssii, toimii koreografina ja soittaa kitaraa. Yhdeksi erityistaidokseen hän laskee kyvyn löytää todella helposti kontakti nukkeen kuin nukkeen – oli kyseessä sitten tavallinen esine tai monimutkainen nukke. Nekrassovaa on myös kutsuttu hevosekspertiksi, koska hän on uransa aikana työskennellyt erinäisissä produktioissa erilaisten hevosnukkejen kanssa. Yhden niistä hän rakensi kollegansa kanssa Manchesterissa Right Royal Regatta -tapahtumaa varten.
Nekrassova on opiskeluaikoina perehtynyt myös varjoteatteriin ja sen käyttöön videokuvalla ja ilman käyttäen enimmäkseen esineitä ja ihmiskehoja. Hän kirjoitti aiheesta myös kirjallisen opinnäytetyönsä ja on käyttänyt varjoteatteria yhtenä elementtinä kaikissa tähänastisissa ohjauksissaan. Nekrassovaa kiehtoo tehdä mahdollisimman monipuolisia esityksiä ja yhdistellä erilaisia elementtejä ja tekniikoita: varjoja, esineitä, nukkeja, kehoja, musiikkia, näyttelijäntyötä… Hän haluaa mennä kohti uutta nukketeatterin muotoa unohtamatta kuitenkaan perinteitä.
Nekrassova haluaa viedä nukketeatteria paikkoihin, joissa sen mahdollisuuksia ei vielä ymmärretä tai niistä ei tiedetä, kuten esimerkiksi draamateattereihin tai vaikkapa kadulle ihmisten keskelle. Hän haluaa avata nukketeatterin ihmeellistä maailmaa ja näyttää, mitä kaikkea ammattikuvaan kuuluu, pyrkimyksenään saada nukketeatteri näkyviin ja kuuluviin.
Ensisijaisena tarkoituksena on Nekrassovan mielestä luoda elämyksiä, koskettaa, naurattaa, kyseenalaistaa ja laittaa katsoja miettimään maailmaa ja yksittäistä ihmistä siinä. Puhua omista kipupisteistä ja puuttua maailmanlaajuisiin ongelmiin. Kertoa tarinoita, jotka toivon mukaan muuttaisivat maailmaa edes hieman rakastavammaksi ja suvaitsevammaksi paikaksi elää. Paikaksi, jossa jokainen on tärkeä.
Nekrassova toimii myös yhtenä kansainvälisen TIP-Festin kolmesta taiteellisesta johtajasta.