Visuaalinen suunnittelija, nukenrakentaja, lavastaja, ohjaaja
Johanna Latvala on eteläpohjalais-lappilais-turkulainen taiteilija ja taidekasvattaja, jonka magneettinen pohjoisnapa sijaitsee jossakin nukketeatterin, kuvataiteen ja esitystaiteen välillä. Hän valmistui Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta vuonna 2013 työskenneltyään alan ammattikentällä vuodesta 2006. Erityisesti mahdottomat tehtävät saavat hänet syttymään.
Nukketeatteritaiteilijana Latvala on erikoistunut ennen kaikkea lavastukseen. Hän on lavastanut yli 20 esitystä – nukketeatterin lisäksi muun muassa ihmisteatteria, naamioteatteria, klovneriaa ja promenadiesityksiä. Hänellä on laaja kokemus lavastuksen erilaisista osa-alueista: sekä pienestä että isosta näyttämöstä, niin itse rakentamisesta kuin rakennuspiirustusten tekemisestä ja lavastusten viemisestä kiertueelle. Tulevina vuosina hän aikoo myös ohjata enemmän. Tärkeä osa hänen taiteellista työtään ovat kohtaamisen ympärille rakennetut esityskonseptit, kuten interaktiivinen lemmenrohtopuoti Lemmentauti, jossa keskustellaan asiakkaiden kanssa rakkaudesta, ja Kehto Experimance, jossa kuljetetaan katsoja-kokijaa suurilla lastenvaunuilla.
Nukketeatterin lisäksi Latvala on opiskellut Lapin yliopistossa kuvataidekasvatusta sivuaineenaan muun muassa ekspressiivinen taideterapia. Hän on suunnitellut ja ohjannut useita taideterapeuttisilla elementeillä höystettyjä taidetyöpajoja muun muassa syömishäiriökuntoutujille.
Tulevaisuudessa Latvala haluaa ohjata ja lavastaa mahdollisimman erilaisia ja erikokoisia esityksiä, somistaa tapahtumia ja liiketiloja (esimerkiksi teknoklubeja), tehdä naamioita, ohjata työpajoja, kirjoittaa nukketeatterista sekä jatkaa kokemuksellisten esityskonseptien suunnittelua. Lavasteita rakentaessaan hän on huomannut pitävänsä erityisesti uniikkihuonekalujen tekemisestä, joten niitäkin hän tekee mielellään tilaustöinä, esimerkiksi lahjaksi.
Erilaisten ihmisten elämät ja elämäntarinat kiinnostavat Latvalaa. Nukketeatterissa häntä kiehtoo erityisesti se, että nukketeatteriesitys voi luontevasti sisältää useita, keskenään ristiriitaisiakin juonia – joitakin tapahtumien tasolla, joitakin materiaalien ja niiden välisten voimasuhteiden tasolla.