Menneet festivaalit

Turku International Puppetry Festival eli tuttavallisemmin nukketeatterijuhla TIP-Fest järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2010 osana Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011-hanketta. Ensimmäisen TIP-Festin tavoitteena oli tuoda erityisesti yleisön keskuuteen nykynukketeatteria, joka kukoisti muun muassa uusien ammattiteattereiden, erittäin aktiivisen vapaan kentän sekä Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemian Nukketeatterilinjan ansioista.

Vuonna 2019 Festivaali juhlii 10-vuotista elinkaartaan ja koko ammattimaisen nukketeatteritaiteen kasvua sekä kehitystä Suomessa. Suomen nuori nukketeatterikenttä on kasvanut ja juurruttanut asemansa monisuuntaista yhteistyötä tekevien taiteilijoiden voimalla. Festivaalin teokset ovat hyödyntäneet monipuolisesti nykynukketeatterin tekniikoita esimerkiksi paperiteatterin, varjoteatterin, hybridi- ja käsinukkien, esine- ja nukkemanipulaation sekä visuaalisen teatterin muodossa.

Tapahtuma on kasvanut Suomen suurimmaksi kansainväliseksi nukketeatterifestivaaliksi ja tavoittaa vuosittain 1500 – 2000 katsojaa.

 

Festivaaliohjelmistot:
2023 This Moment
2022 New Beginnings 
2021 Ääni, musiikki ja rytmi nukketeatterinäyttämöllä
2020 LIGHT Edition
2019 10 Year Anniversary!
2018 Yhteistyö