Visuaalinen teatteriesitys, joka lennättää kokijan yleisimpien lintulajiemme joukosta uhanalaisimpien äärelle, nykynukketeatterin keinoin.
Linnut on nukketeatterillinen tutkielma ja totinen kabaree, joka peilaa lintujen olemassaoloa ja elämää eri näkökulmista: suhteessa luontoon, ilmastonmuutokseen, historiaan ja meidän ihmisten käsityksiin linnuista erilaisina aikoina.
Linnut tuovat meille jatkuvasti viestejä ympäröivästä maailmasta. Ne kertovat ekosysteemien muutoksista moniäänisesti – tai vaieten. Lintuperspektiivistä voimme yrittää hahmottaa kukoistavaa luonnontilaa ja toisaalta ympäristötuhojen laajuutta, ihmisen linnuilta ja muilta toislajisilta valtaamaa tilaa.
Työryhmän työskentelyä on inspiroinut parviälyn periaate. Esitys on toteutettu työrooleja vaihdellen, pyrkimyksenä elävä organismi, joka toimii itseohjautuvasti. Työryhmä on etsinyt reittejä kohti lintujen maailmaa, vastauksia kysymyksiin, miten linnut ovat maailmassa ja millaista on olla lintu: ”Olemme kulkeneet saarilla, vesistöissä, metsissä ja mantereella tarkkaillen siivekkäitä, kohdanneet bongareita, pöllähtäneet keskelle lintuhoitolaa, lumoutuneet liverryksistä. Olemme olleet vaikuttuneita lintujen erilaisesta tavasta hahmottaa maailmaa sekä niiden hämmästyttävistä ominaisuuksista ja kyvyistä.”
TYÖRYHMÄ
Konsepti ja esiintyminen: Roosa Halme, Johanna Kultala, Johanna Latvala, Outi Sippola
Valosuunnittelija: Jarkko Forsman
Valokuvat: Johanna Naukkarinen & Jussi Virkkumaa
Tuotanto: työryhmä ja Turun Kaupunginteatteri
ESITYKSET
to 4.11. klo 19.00
Sopukka, Turun kaupunginteatteri, Itäinen Rantakatu 14, Turku
Muut esitykset 7.9.–8.10.2022
Kesto 1 h
Kieli: sanaton
Ikäsuositus: suunnattu aikuisille ja nuorille, ei ikärajaa
Liput 17–27 € Turun kaupunginteatterista
Esityksen lipputuloista osa lahjoitetaan ikimetsien suojeluun.
Yhteistyössä
Nukketeatteritaiteilijoiden verkosto Aura of Puppets, koreografi Leena Harjunpää, nukketeatteritaitelija Nanna Mäkinen, nukketeatteritaiteilija Sirpa Järvenpää, Heinolan Lintuhoitola, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Turun Kaupunginteatteri, filosofi Arwen Meereboer, lintuihin erikoistunut tutkija, tohtori Elina Mäntylä, Sagalundin museo Kemiönsaarella, soitonopettaja Anna-Mari Satomaa ja Suomen lintutieteellisten yhdistysten kattojärjestö BirdLife Suomi.
Tuotannon tukijat: Majaoja-säätiö, Koneen Säätiö, Konstsamfundet, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö