Dark Matters TIP-fest 2020

Riina Tikkanen & Teatteri Metamorfoosi Dark Matters

4.11. klo 19:00 TEHDAS Teatteri I

Dark Matters on soolonäyttämöteos, joka tutkii sitä mitä ei voi havaita, mutta jota saattaa kuitenkin olla olemassa. Se on rannattomassa meressä kelluvan muodottoman olion märkä tulevaisuuden uni, ja maailmankaikkeuden aikajanalla pienen, lyhytikäisen ja eksyneen homo sapiensin salainen toive ikuisista syntymäpäiväjuhlista. Miksi tässä kävi niin kuin kävi? Vastausta kertomatta jokin kuiskaa takaisin, kiemurrellen loputtomalta tuntuvassa karaokelipukkeiden pinossa, odottaen malttamattomana ilmestymistään.

Dark Matters on huone, joka on ollut talossa koko ajan, mutta jota kukaan ei ole vielä löytänyt. Se on yksinäinen. Ja yksinäisyyden hyväksyminen on ensimmäinen askel löydetyksi tulemiseen.

Riina Tikkanen on esiintyjä ja nukketeatteritaiteilija, joka työskentelee vaihtelevissa kokoonpanoissa ja työryhmissä liikkuen nukketeatterin, esineiden, materiaalien ja fyysisen teatterin välimaastoissa. Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta valmistumisensa jälkeen (2011) hän on esiintynyt yli kolmessakymmenessä eri näyttämöteoksessa. Tikkanen on helsinkiläisen naamioteatteri Teatteri Metamorfoosin aktiivijäsen ja esityksellisiä galleriailtamia valmistavan UIUI-työryhmän perustajajäsen.

Työryhmä:
Ohjaus ja esiintyminen: Riina Tikkanen
Koreografia: Lee Lahikainen
Valokuvat: Maija Kurki
Valosuunnittelu: Anssi Ruotanen
Tuotanto: Teatteri Metamorfoosi

Esityksen valmistamista ovat tukeneet: Cité International des Arts / Pariisin taiteilijakaupungin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Teaterstiftelsen Vivicas Vänner

Riina Tikkasen sooloteos Dark Matters ei ainakaan haasteita pelkää. Se haluaa puhua siitä, mitä ei oikeastaan ymmärretä, näyttää sen, mitä ei voi nähdä ja tuo kosmoksen Tehdas Teatterin pienelle Vintti-näyttämölle. Siihen nähden homo sapiensin lajihistoria alle tunnin esityksessä onkin jo helppo nakki. Vaan kun teatteriin yhdistetään fyysistä ja nukketeatteria, kaikki on mahdollista.  – Yökukkujan sekalaiset blogi.

Esitys:
4.11. klo 19:00 TEHDAS Teatteri 
kesto: n. 50 minuuttia
Ikäsuositus: 15+
kieli: englanti, lähes sanaton
Liput Holvista

Elinan kanssa yksillä

Elinan kanssa yksillä nautitaan taiteilijan lempijuomaa ja keskustellaan valosta, valovoimasta, piikeistä, palikoista ja pimeydestä sekä nukketeatteritaiteilijan olemassaolon sietämättömästä keveydestä.  Elinan kanssa yksillä Riina Tikkanen 4.11.  Dark

Lue lisää »

TYÖPAJA: Värilliset varjot

8.11.2020 13:00- 15:30, Aura of Puppets, Manilla Suomen varjoteatteriyhdistys: VÄRILLISET VARJOT -työpaja Koko perheen varjoteatterityöpajassa tutustutaan varjojen taianomaiseen, värikkääseen maailmaan ja luodaan mielikuvitusolentoja. Varjo-ilottelua voi jatkaa

Lue lisää »

Luento: Värikylläinen varjo

7.11. klo 15-16 Etänä, Facebook livenä (Aura of Puppetsin sivulla) Värikylläinen varjo -luento / Suomen Varjoteatteriyhdistys Värikkään varjoteatteriesityksen toteuttaminen on tutkimuslaboratorio, joka tarjoaa kysymyksiä niin

Lue lisää »
nukketeatterijuhla

Valoseminaari: Light up the Puppet

5.11. klo 14-16:30, Zoom-seminaariIlmoittautuminen täällä.Ilmoittautuneille lähetetään linkki Zoomiin ennen seminaarin alkua. LIGHT UP THE PUPPET – Valosuunnittelun mahdollisuuksia nukketeatterin näyttämöillä  Dialoginen seminaari käsittelee valosuunnittelun estetiikkaa

Lue lisää »
Leda-esityksen kertoja

Merja Pöyhönen & työryhmä: Leda

la 7.11. klo 14 & 19, Sopukka, Kaupunginteatteri I Leda- myyttistä nykynukketeatteria. Turkulaisen nykynukketeatterin uutuus sekoittaa rokokoon, joutsenmyytin ja sukupuoli-identiteetit! Kun eräs maaseutuerakkona elelevä aatelinen alkaa

Lue lisää »
Dimanche-esityksen nukkehahmo

Company Chaliwaté & Focus: Dimanche

to 5.11. ja pe 6.11. klo 19:00 TEHDAS Teatteri. 5.11. esityksen jälkeen pidetään keskustelutilaisuus esityksen sisällöistä ja teemoista työryhmän ja yleisön kesken etäyhteyden välityksellä.I Dimanche (Sunnuntai)Ote

Lue lisää »