Kevättalvella 1941 näytelmäkirjailija Bertolt Brecht viimeisteli Setsuanin hyvä ihminen-näytelmää hengaillessaan maanpaossa Suomessa, Hella Wuolijoen huvilalla vaimonsa ja rakastajattarensa kanssa. Samaan aikaan näytelmän suomentaja Elvi Sinervo oli mielipidevankina Hämeenlinnan naisvankilassa. Molemmat olivat hyviä kommunisteja. Aatteen ihmisiä.
Olen kasvanut kommunistisen aatteen ympäröimänä. Aate ei lakkaa askarruttamasta minua. Millaisella ihmisyyden mekaniikalla yleviä arvoja kuten tasa-arvoa ja rauhaa tavoittelevat aatteet kehittyvät yksilöitä alistaviksi, elämää tukahduttaviksi ja jopa tuhoaviksi järjestelmiksi. Voisivatko kommunismin ehdottamat mallit kuitenkin vastata tarpeeseemme päivittää suhdettamme resurssien jakamiseen? Minkä täytyisi muuttua, jotta osaisimme noita malleja hyödyntää? Minkä meissä täytyisi muuttua? Muuttuuko ihminen?
Kahden klassikkoteoksen törmäyspisteistä syntyy uusi kommentaariteos
Yksin ihminen on noussut ihmisyyden pohdinnasta ja sen inspiraationlähteinä ovat toimineet erityisesti kaksi uranuurtaja-järkälettä: Brechtin Setsuanin hyvä ihminen (1942) ja Ridley Scottin Blade Runner (1982). Teosten tematiikat leikkaavat toisiaan: Brechtin näytelmässä Jumalat etsivät hyviä ihmisiä Vedenkantajan avulla ja Scottin elokuvassa totalitaristinen virkavalta etsii replikantti-keinoihmisiä Blade runnerin avulla. Molemmissa vallitsee tuhon uhka ja jännite tottelevaisuuden ja kapinallisuuden välillä. Ja molemmissa yritetään epätoivoisesti suojella aitoa inhimillisyyttä.
Idea Yksin ihmisen toteuttamiseen syntyi, kun huomasimme Alma Rajalan ja Jarkko Forsmanin kanssa, että olemme kaikki tahoillamme haaveilleet toteuttavamme joskus ‘Setsuanin hyvän ihmisen’. Itseäni näytelmässä olivat kiehtoneet erityisesti hyvää ihmisyyttä etsimään lähetetyt kinastelevat jumalat. Palatessani teoksen ääreen huomasin kuitenkin vähän itseltänikin salaa hetkittäin miettiväni, kuinka hyvin se oikeastaan on kestänyt aikaa. Näytelmässä on luettavissa Brechtin mietintää yleishumanistisista ihanteista ja ihmisen vaikeudesta kohota täyttämään niitä elämän haasteiden keskellä. Brechtin tavoite on varmasti ollut sivistää ihmistä, havahduttaa. Nykylukijalle – ainakin itselleni – näytelmää tuntui kuitenkin vaivaavan paasaava ja moralisoiva ote.
Myös Science fiction-klassikko Blade runneria on ajan hammas auttamatta jäytänyt. Upean mutta kyynisen ja misogynistisen elokuvan merkittävimmäksi hahmoksi nousee Rütger Hauerin esittämä replikantti, joka kykenee osoittamaan syvempää inhimillisyyttä kuin yksikään elokuvan ihmishahmoista.
Kommentaariteos Yksin ihminen ammentaakin näistä teoksista kaikkea tätä provosoitumista, kitkaa, hämmennystä ja ihailua tunnustellen. Kirjoittamani uusi näytelmäteksti nousee tarpeesta räjäyttää nuo klassikkojärkäleet rakkaudella kappaleiksi ja pystyttää tuon räjähdyksen energialla täysin uusi teos. Ilman oletusta oikein tulkitsemisesta, oikein tekemisestä, oikein ajattelemisesta. Omalla taidemuodollamme, nukketeatterillisuudella herkutellen.
Unheimlich ja ihmisten sekä robottien suhde nukketeatteriteoksen ytimessä
Inhimillisen kosketuksen ja läheisyyden simuloinnin eri muodot, kuten robotit, tekoäly, virtuaalitodellisuus sekä erilaiset seksi- ja seuranuket kehittyvät ja yleistyvät kiihtyvällä tahdilla. Suhteemme näihin on itsessään täyttä nukketeatteria, hyvin intiimiä sellaista. Ihmistä jäljittelevät olennot aiheuttavat kuitenkin myös unheimlichin, tutun ja vieraan sekoituksen aikaansaaman hyytävän tunteen. Nukketeatteri taidemuotona rakastaa unheimlichia. Tai on jo itsessään sitä. Jännite elottoman ja elollisen välillä on kaikkein kiinnostavimman ja lumoavimman nukketeatterin sydämessä.
Osa Yksin ihmisen henkilöistä on ihmisiä jäljitteleviä droideja. Esimerkiksi löyhästi Setsuanin hyvän ihmisen päähenkilöön Sen Tehen ja Blade Runnerin Rachael-replikanttiin pohjautuva SenTeen on alistuva, palvelunhaluinen ja lolitamainen hoitajadroidi. Asetelmassa on kaikuja ihmisen haaveesta luoda toisaalta jotain kykenevää mutta tahdotonta ja toisaalta jotain itseään rationaalisempaa, joka asettaa rajat ja kykenee selvittämään inhimillisyytemme luoman sekasotkun. Millainen peili on kone, jonka olemme rakentaneet halujemme, toiveidemme, tarpeidemme ja pelkojemme kuvaksi?
Yksin ihminen-näytelmän maailmassa liikutaan ajassa, mietitään sitoutumista ja luopumista, pelkoa ja rohkeutta. Tämä aika, meitä ympäröivä aika on asettanut omat haasteensa myös meille teatterintekijöille ja -kokijoille. Työskentely alati muuntuvien uhkien, riskien ja rajoitusten alla on ollut tukahduttavaa. Tukahduttavaa on ollut pelätä, ettei saa jakaa tätä suurella paneutuneisuudella tehtyä työtä teidän kanssanne, rakas yleisö. Ja vaikka tämän kerrassaan hienon työryhmän kanssa työskentely on haasteidenkin keskellä ollut aidosti suuri ilo, kunnia ja voimanlähde, on jäytävä tukahduttavuus saanut aikaan hetkittäin myös jonkinlaisen merkityksen tunteen samenemisen.
Näitä surumielisiäkin tuntemuksia on siis varmasti ujuttautunut teoksemme säikeisiin. Mutta nyt, kun työ on saatettu valmiiksi, tuntuu sitäkin merkityksellisemmältä saada jakaa työmme tulos – Der Puppenspiegelin ja Lintukodon ihmeellinen maailma kanssanne. Kuinka merkityksellistä on saada tulla yhteen, kokea yhdessä! Hoivaduuni Hauerin sanoin: Ei yksin! Yhdessä! On aika elää.
Yksin ihminen TEHDAS Teatterissa 2.2.-3.3.2022
Esityksen sähköinen käsiohjelma täällä.
