You are currently viewing Make nukketeatteri sexy “again”

Make nukketeatteri sexy “again”

teksti: Elena Rekola
Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava ja AofP:n jäsen

Niinpä. Voiko nukketeatterista tehdä seksikästä ja onko se ikinä edes ollut sitä? Pian kolme vuotta Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana työskennelleenä ja nukketeatteria teatterin harrastajille ja teatterin tuleville ammattilaisille lobanneena, voin todeta, ettei nukketeatterin popularisointi ole ollut mutkatonta.

Totesin eräässä Helsingin Sanomien haastattelussa, että nukketeatteri ei ole harrastajien mielestä se seksikkäin ja hotein juttu. Nukketeatteri nähdään edelleen ei vakavasti otettavana, lähinnä lapsille suunnattuna ja vähän nolona. Ja vaikka nukketeatteria nähdään yhä enenevissä määrin suurissa laitosteattereissa, ei moni silti edes ymmärrä nähneensä nukketeatteria tai käsitä, mitä kaikkia eri tarinankerronnallisia mahdollisuuksia nukketeatterilla on.

Vuonna 2022 Lilla Teatern:ssa sai ensi-iltansa Tove Janssonin alkuperäissarjakuviin perustuva esitys Kris och Katastrof i Mumindalen, jossa työskentelin nukettajana. Esitys oli lähes kolmituntinen nukketeatteripläjäys, jossa nukkehahmoja oli yhteensä noin sata. Tästä huolimatta Helsingin kaupunginteatteri markkinoi esitystä musiikkiteatteriesityksenä, jossa sarjakuvahahmot heräävät henkiin nukketeatteriestetiikan avulla. Laitosteatterit uskaltavat vihdoin käyttää nukketeatteria ja sen ammattilaisia produktioissaan, mutta ainakin toistaiseksi nukketeatteriesitysten markkinoinnissa epäröidään jopa nukketeatteri sanan käyttämistä. On “helpompi” markkinoida yleisölle musiikkiteatteriesitystä, kuin nukketeatteriesitystä. Mielikuvat vanhoista lastenohjelmista istuvat tiukassa ja vaikka juuri laitoksilla olisi mahdollisuus avartaa yleisönsä tietoisuutta nukketeatterista, tuntuu se vielä pelottavan.

Nukketeatteri ja harrastajat

Nukketeatteriesitysten tekeminen on lähtökohtaisesti pirun työlästä. Puhumattakaan nukketeatteriesitysten tekemisestä harrastajien kanssa. Tiiviin teatteriharrastuksen sovittaminen opintoihin ja töihin on jo itsessään haaste ja nukketeatteriesityksen valmistaminen viekin tupla-ajan ihmisnäyttelijäesitykseen verrattuna. Ylioppilasteatterilla ei ole myöskään nukenrakentajaa, joka voisi rakentaa esityksissä käytettäviä nukkeja. Vaikka emme ole pestimme aikana päässeet ohjaamaan yhtäkään tyyllipuhdasta nukketeatteriesitystä, on tähän lähes kolmeen vuoteen mahtunut kuitenkin kaksi nukenmanipulointikurssia ja kaksi Ylioppilasteatterin Nukketeatterifestivaalia.

Syy Ylioppilasteatterin Nukketeatterifestivaalin järjestämiselle syntyi tarpeesta avata nukketeatterin mahdollisuuksia nuorille tulevaisuuden teatterintekijöille. Olen halunnut näyttää, mitä kaikkea nukketeatteri voi olla ja luoda platformin harrastajien ja ammattilaisten välille, jossa verkostoitua. Ja tietysti tarjota työmahdollisuuksia omille kollegoille. On myös ollut mahtavaa huomata, että aloitettuamme työt Ylioppilasteatterilla, ovat jotkut hakeutuneet teatterin toimintaan mukaan juuri nukketeatterin takia. Tämä on tuntunut merkitykselliseltä, sillä lähtökohtaisesti teatterin harrastajat ovat usein kiinnostuneita nimenomaan näyttelemisestä. Ehkäpä “nukketeatterillinen perintöni” näkyy vasta vuosien päästä, kun nämä nukenmanipulointikursseilla ja festareilla käyneet jäsenet ovat valmistuneet kouluista ja innostuvat käyttämään nukketeatteria omissa projekteissaan Ylioppilasteatteriaikansa innoittamina.

Lesbonukketeatteria vuodesta 2020

Kun vuonna 2020 haimme kollegani ja ystäväni Jenni Korpelan kanssa Ylioppilasteatterin taiteellisen vastaavan pestiä, lähestyimme rekryä tulokulmilla: intersektionaalinen feminismi, ryhmälähtöisyys ja nukketeatteri. Työhaastattelussa meiltä kysyttiin, että mitä luulemme kaupungilla puhuttavan, jos meidät valitaan Ylioppilasteatterin taiteellisiksi vastaaviksi. Vastasin, että todennäköisesti jotkut sanovat, että Ylioppilasteatterista tulee lesbonukketeatteri. Vastaukselle naurettiin ja se nauratti minuakin, mutta toivon vastauksen silti olevan osa totuutta. Minun ja Jennin esityksiä yhdistää musta huumori, queer-teemat ja nopea tempo. Jenni on ohjaajaksi profiloitunut teatteri-ilmaisun ohjaaja ja minä puolestani esiintyjäksi profiloitunut nukketeatteritaiteilija. Mietimme pitkään miten saamme yhdistettyä ammattitaitoni nukketeatteritaiteilijana ja meitä yhdistävät teemat ja tyylit.

Viime syksynä päätimme ohjata kauhukomedian vähemmistöstressistä ja löysimme vihdoin genren, johon istui täydellisesti sekä nukketeatteri, että queer-teemat ja musta huumori. Niin kuin todettu, on nukketeatterin tekeminen lähtökohtaisesti pirun työlästä. Ei ole helppoa löytää aikaa ja kärsivällisyyttä nukketeatterille, koska monesti nukketeatteri näyttää kamalalta aivan viime metreille saakka. Nukketeatteri vaatii taitavan nukenrakentajan, sen harjoitteleminen vaatii useita toistoja ja se vaatii koko työryhmältä aivan toisenlaista luottoa, kuin elävien näyttelijöiden teatterilta. Olen nukketeatterin ammattilainen ja minullakin kesti löytää keinot käyttää nukketeatteria.

Nukketeatteria alakynnestä käsin

Toiseus on teema, joka toistuu elämässäni teatterintekijänä ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvana. En ole ikinä kokenut olevani tarpeeksi teatterintekijä, mutten myöskään tarpeeksi nukketeatterintekijä, vaan olen aina liikkunut jossain siellä välissä. Aikana ennen nukketeatteriopintoja, rakastin tehdä esityksiä kollektiivisesti työroolista toiseen liukuen. Nukketeatteriopintojen aikana puolestani kiroilin opintojen laajuutta ja haaveilin mieluummin näyttelemisestä. Kokemus jonkinlaisesta juurettomuudesta teatterikentällä on aiemmin tuntunut vaikealta, kunnes olen tajunnut että I get the best of both worlds. Voin kartuttaa nuketus-, laulu- ja näyttelijäntyötaitojani laitosteatterissa ja samanaikaisesti ohjata harrastajille poliittisesti kantaaottavaa queer-esitystä.

Minun ei tarvitse lokeroitua yhden asian harjoittamiselle, vaan saan olla above and beyond, niin teatterintekijänä kuin ei-binäärisenä ihmisenä. Sitä paitsi, jos ollaan aivan rehellisiä, niin sellainen “alakynnestä” käsin tuleminen tuntuu kotoisalta. Vaikka nukketeatteri ei ole ollut meillä Suomessa valtavirtakulttuurissa hot, on sillä juuri siksi hyvät mahdollisuudet kritisoida ympäröivää yhteiskuntaa. Nukketeatteri ei ole ollut yhtä vakavasti otettavaa kuin perinteinen elävien näyttelijöiden teatteri ja siksi nukketeatteri onkin täydellinen mustan huumorin kumppani ja ainakin minun mielestäni myös erittäin hot.