Uutta suomalaista nykynukketeatteria Jyväskylässä jälleen kerran!
Järjestin helmikuussa 2023 ensimmäisen kerran Seminaarinmäen nukketeatterifestivaalin Jyväskylässä. Festivaali syntyi haaveesta tuoda Jyväskylään nukketeatteria ja näyttää kotikaupungille missä upeassa nukketeatterin maailmassa olen saanut taiteellisesti kasvaa parikymmentä vuotta. Toisaalta halusin tuoda kollegoja kylään ja esitellä heille Jyväskylän potentiaalin nukketeatterikaupunkina. Minua inspiroi myös Jyväskylän Seminaarinmäen alue ja siellä festivaaleille täydellinen kotipaikka kulttuuritalo Villa Rana. Ensimmäinen festivaali meni loistavasti, salit olivat täynnä ja vastaanotto oli niin innostunut ja lämmin, että päätin järjestää festivaalin uudestaan.
Vuoden 2024 festivaalin ohjelmaa luodessani olen pyrkinyt valitsemaan eri tavoin nukketeatteria edustavia teoksia, tarjota katsojille mahdollisuuden sukeltaa nukketeatterin maailmaan mahdollisimman monipuolisesti. En ajatellut varsinaista teemaa, mutta se on kuoriutunut esiin vaivihkaa matkan varrella: ihmisenä olemisen (sietämätön) kipeys ja keveys. Festivaalin teoksien henkilöt ja aiheet ovat myös kaikki omalla tavallaan keskustelua ja ristiriitojakin herättäviä, omanlaisiaan ja erilaisia. Ne houkuttelevat, herättelevät ehkä haastavatkin lempeästi katsojaa.
Ohjelmistossa painotus aikuisten nukketeatterille
Livsmedlet duon/Grus Grus teatterin Näkymättömät maat on tärkeä ja erittäin ajankohtainen, runollinen ja vahva teos siitä, miten sota ja kriisit vaikuttavat ja ajavat ihmisiä pois kotiseudulta. Esityksen nuket ja esineet ovat hyvin pieniä, yhdistettynä ihmisen kehoon ne luovat vaikuttavan mittakaavan, jossa haasteet, kipu, kohtaamisen ja kosketuksen voima todella tuntuu. Elviira Davidowin Ihmisiksi -näyttely ja työpajakokonaisuus pohjaa Hanna Niittymäen kirjaan Ihmisiksi elämisen taito. Se tuo esille nukketeatterin muodoista varjoteatterin ja antaa sekä lapsille että aikuisille hienon mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan arvoja, dialogisuutta, sotaa, rauhaa ja rakkautta.
Rakkautta Jyväskylän festivaalille tuo myös Tehdas Teatterin Angelika ja kuumat paikat. Esitys on toteutettu perinteisillä sauvanukeilla, mutta muuten perinteiset mallit ja vanhanaikaisuus saa hurmaavaa ja hehkuvaa kyytiä vahvan ja valloittavan sankarittaren Angelikan kyydissä. Vauhti ja leikillistä kyseenalaistamista tarjoaa myös Le Royal Joutavan Pulcinella – tanssiva kutale. Käsinukein näytelty elävän musiikin säestämä esitys ja sen hurmaavan anarkistinen päähenkilö Pulcinella käsittelee lempeän ronskisti niin elämää kuin kuolemaakin. Kuuma Ankanpoikanen ryhmän Frankenstein 2 ottaa yön pimeydessä käsittelyyn kauhugenren klassikon ja poksauttelee sen palasiksi välineinään nuket ja ilmapallot. Viimeiseksi pysähdymme sateen, meren, pastan keitinveden ja kyyneleiden äärelle. Festivaalin päättää sunnuntaina lapsille suunnattu AEIOU:n moniaistinen ja visuaalinen esitys Vedet.
Tapahtuma muistuttaa kulttuurin tärkeydestä
Koen Seminaarinmäen nukketeatterifestivaalin järjestämisen tärkeäksi myös erityisesti tässä ajassa, jossa kulttuurista leikataan niin valtakunnallisesti kuin myös maakunnissa. Festivaalijärjestelyjen kautta olen huomannut ja kokenut taloudellisen paineen kiristyvän. Toisaalta halu ja into järjestämiseen ja yhteistyöhön, kulttuurin tuomiseen ja tekemiseen on taloudellisista haasteista huolimatta upean innostunutta. Eikä kulttuurin ja taiteen tarve ole hiipunut mihinkään. Taiteella on tässäkin ajassa mahdollisuus tuoda elämän ilmiöt näkyviksi aivan erityisellä tavalla. Taide koskettaa, ravistelee ja ravitsee.
Festivaalia ei järjestetä yksin, olen otettu kaikesta yhteistyöstä ja tuesta, jota olen saanut. Mukana festivaalia tekemässä ovat Jyväskylän lastenkulttuuritoimi ja Lasten lysti, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Lähitalot Kortteli Klubi ja Piipunrannan Klubi, Taideapteekki/Kulttuuria ikääntyneille sekä Vanhan Kirjan Talvi. Upean festivaalilogon on suunnitellut nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi. Tapahtumaa ovat tukeneet Keski-Suomen rahasto ja nukketeatteritaiteilijaverkosto Aura of Puppets.
Festivaalia ei myöskään ole ilman yleisöä. Ovet ovat auki, tule mukaan ja nauti!
Lämpimin ajatuksin ja festivaalia jo odottaen,
Elina Lajunen
Festivaaliemäntä