You are currently viewing Antti Tuominen

Antti Tuominen

Näyttelijä, nukettaja, ohjaaja, kouluttaja, käsikirjoittaja

Antti Tuominen, porilainen teatterintekijä, on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi (AMK) Turun Taideakatemiasta vuonna 2019. Sen jälkeen hän on valmistunut vuonna 2021 näyttelijäntaiteen kandidaatiksi (BA hons.) Iso-Britanniasta, East 15 Acting Schoolista, Essexin yliopistosta. Britanniassa opiskellessaan hän erikoistui näyttelijäntaiteen lisäksi fyysiseen teatteriin ja sen eri osa-alueisiin; nukketeatteriin naamioihin, miimiin, köyhään teatteriin, bouffoniin ja klovneriaan.

Nukketeatteri vei mennessään jo Taideakatemiassa, missä hän osallistui nukettajana mm. Fanatik Figuras -festivaaleille. Englannissa hän sai lisäoppia nukketeatterista War Horse –näytelmän alkuperäisen kokoonpanon johdolla sekä Jimmy Grimesin opissa. Tuominen on näytellyt (ja nukettanut) monissa produktioissa Porissa, Turussa ja Tampereella. Porissa hän toimii Porin Teatterinuoret ry:ssä ohjaajana. Aura of Puppetsilla Tuominen on ollut mm. nukettamassa jättiyksisarvinen Moonlight Shadow’ta sekä Beluga-valasta useissa tapahtumissa eri puolilla Suomea.

Tuomiselle sydäntä lähellä ovat visuaalisuus ja fyysisyys; miten pieni voi olla välillä tavattoman suurta tai lavalla näkymätön yleisölle näkyvää. Kiinnostavaa on ihmisen ja nuken/esineen kohtaaminen lavalla sekä se, miten niiden eroavaisuudet hiljalleen katoavat yleisön silmissä. Opettaessaan ja ohjatessaan Tuominen painottaa fyysistä ilmaisua ja tarinankerrontaa; miten sanoja tai puhetta loppujen lopuksi tarvitaan hyvin vähän, jos lainkaan. Ele (gesture) on tärkeä! Teatterin tekemisen aiheina puhuttelevat ajankohtaiset ilmiöt sekä klassikkojen päivittäminen. Erityisesti Tuomista kiinnostavat luonto, LGBTQIA+ -yhteisö, nuorten ongelmat ja ikäihmisten kokemukset.

Antti ei pelkää haasteita, karuja olosuhteita tai epävarmuutta, sillä niille kaikille on toinen yhteinen nimi: SEIKKAILU!

email: anttia.tuominen@gmail.com

Spotlight-sivu