You are currently viewing Iida Vanttaja

Iida Vanttaja

Esiintyjä, nukenrakentaja, lavastaja, visuaalinen suunnittelija, käsikirjoittaja, dramaturgi, työpajaohjaaja

Minut tunnetaan alalla parhaiten nukentekijänä (artesaani-puuseppä), mutta riemuitsen jos saan suunnitella myös kokonaisuuksia joissa nuket elävät ja toimivat. Nukenrakennuksen lisäksi olen lavastaja (Aalto-yliopisto, MA), käsikirjoittaja, ohjaaja ja esiintyjä. Rakennan tilaustyönä nukkeja sooloesiintyjille, työryhmille ja teattereille.

Kierrän myös esiintymässä omilla esityksilläni Suomessa ja ulkomailla. Vedän erilaisia nukkepajoja ja olen opettanut nukenrakennusta lukuisissa oppilaitoksissa. Järjestän myös itse eritasoisia pajoja harrastajille ja ammattilaisille. Soveltava taide on myös lähellä sydäntäni: työskentelen erityisryhmien kanssa kuten kehitysvammaiset, muistisairaat ja kuntoutujat. Olen työskennellyt alalla jo yli 25 vuotta, joten voin tulla kutsutuksi veteraaninukketeatteritaiteilijana.

Iida Vanttaja
Nukketeatteritaiteilija, lavastaja, kouluttaja.
Synt. 1966 Oulussa. Asuu Helsingissä.
Koulutus:
Aalto-yliopisto: lavastustaiteen osasto/maisteri 2006
Oppisopimuskoulutus,tutkinto: artesaani/nukentekijä 1996
Valtion Askarteluohjaajaopisto 1991
Kankaanpään Taidekoulu 1989
Limingan Kansanopiston Taidekoulu 1986

Linkkejä:
www.iidavanttaja.net
https://www.facebook.com/puppetstuff/
https://www.facebook.com/FaunaHumana/