Ohjaaja, esiintyjä, nukenrakennus, puvustus, naamiopuvut, projektinhallinta
Pia Kalenius on raumalaissyntyinen, pohjalaisjuurinen, turkulainen freelance-nukketeatteritaiteilija. Kalenius on innovatiivinen nukketeatterin moniottelija, joka on kunnostautunut erityisesti näyttelijänä, nukettajana ja visuaalisena suunnittelijana sekä rakentajana. Kalenius on hyvin yhteistyötaitoinen ja itseohjautuva, ja hän tekee mielellään töitä. Nukketeatterin lisäksi Kalenius valmistaa nukkeja, pukuja, naamioita ja rekvisiittaa myös draamateatteri-, terapia-, pedagogia- ja vaikkapa mainoskäyttöön. Oivaltavuus, nopeus, huolellisuus, huumori ja käytännön toimivuus ovat Kaleniuksen tekemisen kulmakiviä.
Kalenius haluaa keskittyä erityisesti nukkejen ja kummallisuuksien (rekvisiitta ja lavasteet) pähkäilyyn ja rakentamiseen sekä puvustukseen, erityisesti erilaisiin naamiopukuihin. Hän haluaa laajentaa työtään edelleen myös nukketeatterikentän ulkopuolelle draamateatteriin ja osaksi erilaisia luovia projekteja esimerkiksi nukenrakentajana, rekvisitöörinä ja naamiopukujen valmistajana. Häntä kiinnostavat nukketeatterikäsityöläisyyden lisäksi nukettajan ja näyttelijän työ sekä erityisesti lapsille suunnatut ja koko perheen produktiot. Uutuudeksi repertuaariinsa hän toivoo ääninäyttelemistä. Muutama oma esitysvisio ja -unelma odottavat myös vielä toteuttamistaan.
Kalenius innostuu helposti ja sitoutuu asioihin. Hän pitää siitä, että oppii uutta. Hän toimii mielellään ryhmässä, vaikkakin arvostaa kovasti myös omatoimisuutta ja itseohjautuvuutta. Perhe, ystävät, elämyksellisyys, huumori ja se, että voi katsoa kauas horisonttiin, ovat Kaleniukselle arvokkaita, korvaamattomia asioita. Lapset ovat hänestä erityisen tärkeitä ja mielenkiintoisia ihmisiä.