Teksti: Maija Westerholm
Sain kunnian olla mukana suuressa immersiivisessä esityksessä Huoneiden kirja, joka sai ensi-iltansa elokuussa 2021. Huoneiden kirja oli TEHDAS Teatterin, Aurinkobaletin ja Aura of Puppetsin yhteistyössä toteuttama talon kokoinen esitys, johon katsoja astui sisään. Monitaiteista esitystä oli toteuttamassa noin sata turkulaista vapaan kentän taiteilijaa. Teos rakennettiin vuosisadan alun vanhaan tehdasrakennukseen Turun Kivipainoon sekä sen ympäristöön. Huoneiden kirja perustui Saila Susiluodon samannimiseen proosarunokokoelmaan, jonka pohjalta taiteilijat valmistivat kirjan 64 runoa eli Huoneiden kirjan huonetta erilaisiksi taideteoksiksi. Moniaistisessa ja immersiivisessä esityskokonaisuudessa oli mukana muun muassa runoutta, teatteria, esitystaidetta, nukketeatteria, tanssia, musiikkia ja visuaalisia taiteita.
Valmistin teoksen yhdessä työryhmän kanssa Huoneiden kirjan runosta 26. Lastenhuone. Teos oli harppaus omalle ammattitaidolleni kohti uutta asiantuntijuutta. Teoksen taiteellisina lähtökohtina oli nykynukketeatterillisuus ja digitaalinen esitys, jossa hyödynnettiin lisättyä todellisuutta. Teoksen nykynukketeatterillisuus perustui kovetetuista sadetakeista ja saappaista valmistettuun elävään installaatioon, jota elollisti muun muassa tanssija Tuija Lappalainen. Teoksen äänisuunnittelijana toimi Atte Häkkinen. Lisätystä todellisuudesta vastasi turkulaisen CTRL Reality Oy:n tekijät Timo Korkalainen ja Jaakko Westerholm. Teos oli samalla pilottihanke, jonka yhtenä tavoitteena oli luoda pohjaa uudenlaiselle yhteistyölle sekä uusille lisättyä todellisuutta hyödyntäville teoksille.
Mitä lisätty todellisuus on ja miksi päädyin käyttämään sitä 26. Lastenhuone -teoksessa
Lisätty todellisuus on sitä, kun fyysiseen todellisuuteen yhdistetään virtuaalisia elementtejä siten, että nämä kaksi maailmaa täydentävät toisiaan. Tämä tapahtuu esimerkiksi mobiililaitetta hyödyntäen, ja suurimmalle osalle tutuimmat esimerkit löytyvät sosiaalisen median filttereistä tai pelisovelluksista. Lisätty todellisuus lyhennetään kirjainyhdistelmällä AR, joka tulee englannin kielen sanoista ‘augmented reality’. Itse käytän lyhennettä AR tässä yhteydessä.
En ole aiemmin ollut lähtökohtaisesti kiinnostunut teknologiasta tai digitaalisuudesta, mutta halusin kehittyä taiteilijana ja haastaa itseäni. Ajattelen, että tällaisten mahdollisuuksien kautta voi löytyä jotain sellaista omaan taiteeseen, jota ei ole osannut edes kuvitella ja josta voi tulla jopa oleellinen osa omaa taiteilijuutta. Lisäksi ajattelen, että on tärkeää ottaa haltuun teknologiaa tällaisena aikana, jolloin digitaalisuus on olennainen osa elämäämme.
Osittain päädyin hyödyntämään AR:ää, sillä minulle aukesi mahdollisuus yhteistyöhön CTRL Reality Oy:n kanssa. Keskusteltuani yhteistyön mahdollisuuksista Korkalaisen ja Westerholmin kanssa ymmärsin, että AR sopisi juuri 26. Lastenhuone -teoksen kontekstiin erinomaisesti. AR on mielenkiintoinen taiteellinen väline etenkin immersiivisen teoksen näkökulmasta. AR:n käyttö ja sen sisällön suunnittelu ohjaa luonnostaan katsojan kokemuksen äärelle, sillä katsoja on se, joka AR-laitetta käyttää. 26. Lastenhuoneessa katsoja käytti yhtä AR:ään soveltuvaa tablettia.
Myös keräämäni palautteen perusteella AR koettiin perustelluksi nimenomaan 26. Lastenhuone -teoksessa, sillä lapset lisäävät todellisuuteen jatkuvasti omaa mielikuvitustaan. Lapsen maailmassa esimerkiksi lätäkkö voi olla valtameri. Samalla AR toi teokseen taianomaisuutta.
Nukketeatteria ja AR:ää yhdistäviä tekijöitä
- Illuusion luominen
Itseäni inspiroi nukketeatterissa erityisesti sen lukuisat mahdollisuudet toteuttaa illuusio fyysisesti mahdottomasta. Sama taianomaisuus piilee myös AR:n lähtökohdissa. Niiden taiteelliset lähtökohdat lepäävät samalla alustalla: Vain mielikuvitus on niiden rajana ja maaginen fantasiamaailma voi herätä henkiin. Esimerkiksi 26. Lastenhuoneessa AR mahdollisti huoneen täyttymisen vedellä, joka ei muilla keinoin toteutettuna olisi ollut mahdollista tai se ei olisi uskottavaa. Parhaassa tapauksessa AR tukee teatterille ominaista tapaa jättää tilaa mielikuvitukselle visuaalisessa kerronnassa. Sitä voisi verrata esimerkiksi valosuunnitteluun tai äänisuunnitteluun. AR:ää hyödyntämällä voi tuoda esitykseen uusia taiteellisia ja visuaalisia elementtejä. Lisätty todellisuus voi toimia eräänlaisena pienenä virtuaalisena näyttämönä, jolla voidaan muuttaa katsojan näkymää hetkittäin tai kokonaan.
AR ja nukketeatteri luovat siis katsojalleen tai kokijalleen illusion elävästä elämästä. Parhaimmillaan illuusio on niin vahva, että katsoja tai kokija alkaa esimerkiksi väistämään virtuaalista elementtiä tai puhumaan nukelle nuken takana olevan näyttelijän sijaan.
- Tilalähtöisyys
Tilalähtöisyydellä nykynukketeatterissa tarkoitetaan yleisesti sitä, että esitystila on esityksen yksi lähtökohta ja keskeinen sekä merkityksellinen materiaali. Tila viestii esityksessä sisällöllisesti ja sitä voidaan elollistaa nuken kaltaisesti. Tila voi olla siis yksi esityksen esiintyjistä ja muiden esiintyjien, kuten nukkien, vastanäyttelijä.
AR on tilalähtöistä etenkin siitä näkökulmasta, että sen sisältö suunnitellaan usein tiettyyn tilaan ja AR tunnistaa tilan yksityiskohtia. Esimerkiksi 26. Lastenhuone -teokseen tehtiin värikkäitä ja selkeitä yksityiskohtia, joita hyödynnettiin AR:n sisällössä teknisesti. AR-sisältö reagoi katsojan astuessa tiettyyn kohtaan huonetta, jolloin sen visuaalinen sisältö käynnistyi yhdessä AR:ään synkronoitujen valojen ja äänien kanssa. Lisäksi katsojan kohdistaessa laitteen tiettyyn kohtaan huonetta, AR:ssä paljastui virtuaalisia yksityiskohtia, kuten uiskenteleva maitovalas.
Lisätyn todellisuuden elementit täydensivät siis installaatiota ja katsojan kokonaisvaltaista kokemusta. Tässä mielessä AR liikutti tilaa kuin nukkea, sillä katsoja manipuloi tilaa vaikuttamalla sen muuntautumiseen liikkumalla tilassa. Mielestäni 26. Lastenhuone -teoksen tilaa voikin ajatella eräänlaisena digitaalisena sekä fyysisenä nukkena.
AR on myös siinä mielessä tilalähtöistä, että sitä usein hyödynnetään ulkotiloissa ja paikoissa, joissa on ympäristön häiriötekijöitä. Ideaalitapauksessa AR-sisältö suunnitellaankin yhtä luontevaksi osaksi fyysistä maailmaa kuin oikeat fyysiset elementit.
Aiheesta laajemmin opinnäytetyössä
Olen juuri julkaisemassa 26. Lastenhuone -teoksesta opinnäytetyöni, jonka teen osana Turun ylemmän ammattikorkeakoulun Master School: Professional Excellence -polkuun kuuluvaan Taiteen uudet kontekstit -koulutusohjelman opintoja. Opinnäytetyöni keskiössä on 26. Lastenhuone -teoksen taiteellinen suunnittelu- ja toteutus. Opinnäytetyön tutkimuskysymyksenä pohdin, miten suunnittelen ja toteutan immersiivisen katsojakokemuksen hyödyntäen nykynukketeatteria sekä digitaalista esitystä lisätyn todellisuuden keinoin. Opinnäytetyö julkaistaan ammattikorkeakoulujen Theseus-tietokannassa vielä vuoden 2021 puolella. Kuvamateriaalia prosessista voi saada seuraamalla Instagram-tiliäni @maiamairim.
